Satuin näkemään Yleltä dokumentin ihmisen vaikutuksesta merien pahentuneeseen tilaan. Dokkarin loppupuolella käsiteltiin laivojen tuottamaa meteliä, joka vaikeuttaa valaiden kommunikaatiota. Mielenkiintoinen aihe, johon täytynee tälläkin foorumilla palata. Vaikka kuulo ei olekaan ihmisen ylivoimaisesti tärkein aisti, on melusaaste meidänkin riesanamme.

Etenkin kaupungissa ääntä riittää, ja suurin osa on peräisin ihmisten rakentamista koneista. Vanhoina hyvinä aikoina koneet ja laitteet olivat tietenkin kauniin kuuloisia, eikös niin: höyryveturi, kaitafilmiprojektori, kaappikello, saunan kiuas, traktori. Itseäni kiehtovat kuitenkin myös monet uudet koneäänet, kuten ruokakauppojen kylmälaitteiden tietokonemainen pilitys, huvipuistolaitteiden sähkömoottoreiden ujellukset sekä metrojunien erilaiset suhinat, kolinat ja pamaukset.

Ärsyttävien koneäänien lista onkin sitten paljon pidempi. Osa äänistä on voimakkaita tai teräviä. Osa on jatkuvakestoisia ja tylsän monotonisia. Ensin mainituista inhoan eniten bussien ovia. Pneumaattinen pihahdus voi joskus olla korvia räjäyttävän kova ja sen ydin tuntuu asettuvan juuri korvan herkimmälle taajuusalueelle.

No eipä tuo nyt äänitteessä niin pahalta kuulosta, mutta kuvittele pihahdus korvasi juureen ja kymmenen kertaa voimakkaammaksi.

Tasaisista äänistä salakavalin syntyy rakennusten ilmastointilaitteista, joiden propellipömpeleitä löytyy kaikkien uudempien talojen katoilta. Tasainen hurina on kuin metsän humina, mutta ilman merkittäviä intensiteetin tai äänenkorkeuden vaihteluita. Yksitoikkoinen äänimatto ei rajoitu toimistoaikaan, vaan jatkuu öisin ja viikonloppuisin, kesät ja talvet. Siihen melkein tottuu, mutta vain melkein.

Seisoin kesällä kaupunkiasunnon sisäpihalla ja kuuntelin. Erotin paljon yksittäisiä ääniä: autoja, ihmisiä, lintuja, läheinen rakennustyömaa… äänimaisema oli kaunis, joten käynnistin Zoomin H2:n ja äänitin muutaman minuutin atmosfäärin. Tulos oli tämä:

Valtava ilmastointilaitteiden humina! Valikoiva kuuloni oli suodattanut huminan pois, koska olin siihen niin tottunut. Siellä se kuitenkin oli. Ja on.

Kari Pesosen Sosiaali- ja terveysministeriölle vuonna 2005 tekemä selvitys käsittelee ympäristömeluaihetta varsin perusteellisesti. Selvityksen mukaansa pitkäaikaista altistumista tasaiselle melulle on tutkittu melko vähän, johtuen koejärjestelyiden hankalasta toteuttamisesta. Voisin kuvitella, että tuo modernin kaupunkielämän tasainen taustaääni vaikuttaa jollain tavoin ihmisen hyvinvointiin, jos ei fyysisesti niin henkisesti.

Koneiden tuottamien sivuäänien lisäksi on paljon koneääniä, jotka on tietoisesti suunniteltu sellaisiksi kuin ne ovat. Ja jos laitteen pitäisi tuottaa ääntä, vaikka se ei sitä itsestään tekisi, ääni lisätään keinotekoisesti. Näinhän tehdään esimerkiksi digikameroissa, joissa ei ole oikeaa suljinta; kameran kaiutin toistaa sämplätyn suljinäänen aina kun painat laukaisinta. Onneksi äänen saa kytkettyä pois.

Niinpä se, miltä nykyajan tärkein kone – henkilöauto – kuulostaa, ei tietenkään ole sattumaa. Jokaista autosta lähtevää ääntä on mietitty ja muokattu. Asun taksitolpan vieressä ja nautin äänestä, joka kuuluu, kun Mersun ovi suljetaan: täyteläinen, monikerroksinen ääni, jossa on mukavasti bassoa, mutta myös särmikästä salpojen loksahdusta.

Vaikka olisi kuinka vihreä ja vastustaisi autoilua, ei voi olla pitämättä amerikkalaisen V8:n matalasta ja rauhoittavasta pulputuksesta. Ja jos autoilla kerta pitää ajaa, niin onhan se jo pelkästään liikenneturvallisuuden kannalta hyvä, että niistä kuuluu ääniä.

Sitä vastoin moottoripyörät ja muut mopot saavat minut raivostumaan. Nyt painan kukkahatun syvemmälle päähän ja tilitän, mutta ymmärtäisin kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen äänen, jos se olisi puhtaasti moottorin synnyttämä käyntiääni, jolle ei voi mitään. Näin ilmeisesti on kyse pienissä, alitehoisissa mopoissa, joilla ajellaan neljääkymppiä kevyen liikenteen väylillä. Moottori huutaa kuin sirkkeli.

Aikuisten ihmisten mopojen, Harley Davidsonien, äänisuunnittelua en voi kuitenkaan ymmärtää enkä sietää. Joskus luulin, että tärykalvot rikkova pärinä johtuu huonosti suunnitellusta pakoputkiston äänenvaimennuksesta. Eräs älykäs ja lämminsydäminen ystäväni, joka sattuu myös harrastamaan kyseisiä ajoneuvoja, korjasi kuitenkin käsitykseni ja kertoi, että tokihan Harley Davidson on hiljainen kun sen ostaa kaupasta. Katsastuksen jälkeen käydään kuitenkin ostamassa äänekäs (ja laiton) pakoputki, jolla kulkupeli saadaan kuulostamaan "oikealta". Harrikkatapaamisiin ei nimittäin kehtaa mennä, jos mopo ei soi oikein ja ennen kaikkea tarpeeksi lujaa. Taisi Harley Davidson jopa yrittää 90-luvulla tavaramerkkisuojata V2-moottorinsa äänen, mutta huonolla menestyksellä.

Kuuloni on ollut niin monta kertaa vaarassa ison moottoripyörän ohittaessa, että olen vakavasti harkinnut jättimäisen räpättimen asentamista polkupyörääni. Ei sitten muuta kuin nahkaliivit päälle ja patenttitoimiston luukulle paremmalla onnella kuin Amerikan isot pikkupojat.